Tulevaisuuteen katsominen on aina vaikeata. Toinen tulevaisuuteen liittyvä vanha totuus on, että muutoksen nopeus on alussa hitaampi kuin monet luulivat, mutta loppua kohti muutoksen suuruus yllättää kaikki.

Näin tullee tapahtumaan myös siirtymisessä varroaa kestävien mehiläisten hoitoon.

Pientä edistymistä tapahtuu monella rintamalla. Mehiläishoitajien tietoisuus asiasta paranee hitaasti. Aluksi varroaa kestäviin mehiläisiin ei uskonut kukaan. Ei ainakaan meidän elinaikana, sanottiin, tänään aika harva kehtaa väittää että sellaisia ei ole olemassa.  Aloittavat uudet hoitajat ovat nykyään erittäin valveutuneita, heille luonnonmukaisuus on iso arvo. He voivat kuvitella tinkivänsä hunajasadon määrässä, jos vastapainona on paremmin punkkia kestävä mehiläinen. Tällaiseen ajatteluun liittyy yleisempi tietoisuuden lisääntyminen maapallomme resurssien niukkuudesta. Emme voi kaikki saada kaikkea, itse asiassa olisi pitkällä tähtäimellä parempi jos kaikki saisimmekin tästä päivästä alkaen paljon vähemmän.

Tutkijat ja jalostajat alkavat vähitellen saada paremman kuvan siitä, mihin mehiläisten varroan kesto perustuu. 15 vuotta sitten oli vain arvauksia. Esimerkiksi europanlaajuisessa BeeBreed -jalostusohjelmassa varroankestävyyden painoarvo jalostusindeksin laskennassa on jo pitkään ollut 40%, kun esimerkiksi hunajasadon painoarvo on 15%. Nyt työn alla on jo varroan keston takana olevien geenimuutoksien etsiminen. Onkin jo löydetty useita SNP (= Single Nucleotide Polymorphism) kohtia eli ”snippejä”, joiden arvellaan vaikuttavan kestävyyden lisääntymiseen.  Tulevaisuudessa voitaneen tehdä nopeita ja edullisia geenitestejä joiden avulla punkkia kestävät kannat voidaan helpommin löytää. Tämä on joidenkin ominaisuuksien osalta jo arkipäivää muussa kotieläinjalostuksessa.

Isot mehiläisalan yritykset alkavat myös herätä, yhdessä mehiläishoitajien tietoisuuden kasvamisen kanssa. Vielä ei olla niin pitkällä, että hunajaa ostava asiakas kysyisi tuottajalta hänen varroan torjuntaan käyttämiään menetelmiä.  Ei olla edes niin pitkällä, että emoja ostava pientuottaja haluaisi ostaa punkkia kestäviä mehiläisiä. Isoja mehiläishoitajia, olivat he sitten hunajantuottajia, emonkasvattajia tai pakettimehiläisten tuottajia, motivoi alkuvaiheessa mahdollisuus saada paremmin varroaa kestävää kantaa. Pienikin muutos parempaan voi tarkoittaa isoa työn ja rahan säästöä. Tähän riittää esim. se, jos uusi mehiläiskanta on sen verran kestävämpää, että toukokuussa ei tarvitse tehdä varroan torjunnan toimenpiteitä, vaan ne voi lykätä syksyyn, jolloin niitä muutenkin tehdään.

On hyvä, että Euroopassakin on jo ehkä puolentusinaa sellaista varroankeston parissa työskentelevää mehiläisjalostajaa, että vaikka yllä mainitut muutoksen tuulet tyyntyisivät kokonaan,  he vain jatkaisivat puurtamista unelmansa parissa.  Intohimo on maailmaa muuttava voima.

Tulevaisuus näyttää mistä tuuli eniten käy.