Start here


Insemination, a breeding tool for everybody

Insemination of queen bees is often seen as something very difficult, strange and high tech. It is seen something for the professionals only.  It is not. Insemination is very often more needful for a hobby beekeeper than for a commercial beekeeper.

Many beekeepers have bees which are too prone to swarm or sting. Free mating of queens makes these problems continue for ages. What would be a good standard? I would say if a beekeeper must use gloves when working with bees, they are too aggressive. If a beekeeper loses swarms despite of using swarm prevention methods, the bees are too swarmy.   Swarming is often seen something evitable. Beekeepers do not believe better bees exist.

In Central Europe there are wide range of isolated mating stations for all beekeepers to use. These are run by beekeeping groups and associations. The idea is that every beekeeper belonging to that group can send or deliver queens, in a mating hive without any drones, to the mating station where they are taken care of by personnel in charge. After mating the queens are sent back to owner and small fee is charged for the expenses.  This kind of cooperation is very useful and has been proved to be a powerful tool in bee breeding. All races have their own mating stations, which are for the most part located in either remote forest areas, mountain valleys or islands.

Queen rearing skills are needed if this kind of mating system is used. Many beekeepers know how to raise cells but the use of mating nucs is not familiar. As far as I know most mating stations require the use of standard mating hives, such as Apidea, Mini-Plus or Kirchain. Larger mating hives, such as 5 frame nucs or other structures made by the beekeeper are not accepted. This rule is to make the whole operation run smoothly, and to secure mating purity.

Which drone lines are used in these mating stations? In winter time the results, hive evaluations of the previous years are calculated. Sometimes there are several drone lines to choose from. It is a group decision but the procedure behind these decisions is unknown to me. Something must be agreed of, I believe that the breeding material of “the most famous” breeders is often accepted, and therefore the risk for increasing inbreeding is evident in the long term. A beekeeper with personal view or personal breeding goals may find oneself in opposition. Another, although  small, inconvenience is, that timetables must be set up according to each mating stations mating ”rounds”.


Here comes insemination to rescue. Beekeeper can plan all breeding work and time tables freely, choose drones for each queen individually.

If learning new skills is not tempting or too time consuming now, there is always the possibility to use insemination services. There are hundreds of professionals capable of doing insemination work for a moderate fee as a service. I don´t know how many of them are willing to travel across Europe, but here is something to think about: We should have a working system where a beekeeper can just pick a name from a list and order an expert to inseminate new queen bees.  This kind of system would require education to all parties. The hobby beekeeper should be able to raise drones and queens in the right time and have facilities ready and all set up when the time comes.  It is essential that there are lots of mature drones available and that the queens are minimum 7 days old, preferably 10 days, when the insemination is planned to happen. The queens must have been confined to mating nucs with queen excluder. There must be a place to work indoors: well illuminated, not too hot or cold, electricity and a place to wash hands is needed, too.  Poorly performing drones have usually been the biggest problem. If weather is poor, drones collecting should be rethought. Drones and nursing bees can be collected beforehand to smaller nucs and placed in garages etc.

Queens waiting for insemination can be confined to bigger mating nucs, too. Nucs with 4-6 normal size frames work fine.  There is no limit to their size, but if very large nucs are used it is a good practice to catch the virgins one day before and place them in a small cage with some nursing bees and candy. It is handy to give 1-2 minute CO2 treatment in the same time.

In this kind of insemination services there could be standard table for charges: fee for a queen, or for time used if the smooth insemination work is not possible and it is due to something wrong with queens, drones or facilities. Fee for travelling costs could be fixed by distance.


If learning new skills sounds tempting, then I advise to buy insemination devices and education from the same resource. This is because all different insemination equipments have their specialties. If you take a course in insemination but the machine you buy is not the same used in that course, there might be some problems.

Kari Pirhonen and I can offer “STARTER packages for HONEY BEE INSEMINATION”: All including set up (devise, microscope, lightning, CO2 gear), everything needed for insemination work plus education in buyer’s location in Europe. Price of this kind of package is depending on many things. If accommodation and food is from “the house” and pickup from and to the airport is no problem, it is of course cheaper than staying in hotel and renting a car.

If you got interested, I would be very happy if you comment this blog writing or you can of course write me e-mail:



Is IPM a possibility?

Selecting for varroa resistance

Is IMP a possibility?


In breeding for varroa resistance in bees, or in any other breeding as well, it is crucial to be able to identify the individuals which are genetically better.  To be able to do this all hives must be handled the same way.

In practical beekeeping efforts IPM has often been seen as a possibility to breed varroa resistant bees. This kind of selection is often based on measuring infestations with alcohol wash or sugar dusting methods. The hives with lowest mite infestations are used in breeding.

In these IPM breeding programs infestation threshold is usually set to a certain level. The levels vary a lot, and to my knowledge, they are not based to any scientific information. I have seen figures from 2,5% to 10% mentioned.  In fact, any set infestation level has nothing to do with varroa resistance, only the increase in mite population in a time interval is meaningful in deciding breeder queen quality. This fact is hardly ever mentioned in discussions. Starting point infestations are usually not mentioned/measured at all! This is very surprising.

Varroa papulation can develop very fast. Varroa population is doubling every 3 weeks and the number of mites in a hive can raise 20 to 100-fold in one summer. In autumn when bee population is getting smaller, infestation levels raise sharply. This is the main reason why relatively moderate infestation levels are usually used in IPM breeding selection. When using higher infestation level as treatment threshold there is a greater risk of mite numbers getting dangerously high and thus making too much damage to hives before winter.  This is one of the most severe weak points of IPM management when choosing breeder hives. If we accept for instance 3% infestation level as treatment threshold, there is much bigger risk of choosing wrong breeders when compared to for instance 5- 10% levels.   This is due error in measured data.

Error in data is getting bigger in two ways. Firstly, the low levels of mites make is tricky to measure the number of mites exactly, when using the standard method of 300 bees. Measuring error is easily +-50%.

Hive number Measured        in reality between            status

1                      6 mites              3-9                        approved, not treated

2                        8 mites              4-12                    approved, not treated

3                        10 mites           5-15                      discarded, treated


From these examples hive number 1 and 3 “passes the test” and hive number 1 is to be a breeder even though hives 2 or 3 may have been better choices.   Hive number 3 might actually have been the best choice. Only with some luck the best breeder is chosen.

The other factor causing more error is the short time interval.

Example, two hives:  Hive 1, infestation in the starting point is 0,4 %. It may take only 2-3 months and the hive is in the treating threshold. Is such a short interval really enough to evaluate, approve or discard?

Hive 2, infestation in the starting point 0,2%. This hive may just make it through winter without treatments and may well become a breeder next year.

The only difference between these two hypothetical queens could have been efficiency of treatment given to the previous queens and her bees. The previous queens had infestations of 6% (Hive 1) and 4 %(Hive 2) and were therefore discarded. Treatment was given, and the efficiency was 93,3% (Hive 1) and 95% (Hive 2).

99,3% efficiency drops the 6 % infestation to 0,4%

95% efficiency drops the 4% infestation to 0,2%


The marginal difference in treatment efficiency (killing mites of the previous queen) made the beekeeper to choose one hive over other.   The treatment efficiencies may vary a lot more and cause wrong decisions.

My observation has been that there is an individual level in which bees start to react to mites. This level may well be over 5%.

If we have threshold of 10%, then 2 % infestation is much more certain proof of breeder quality than in a situation when the threshold is 3 %.


In breeding all hives must be managed the same way. In bee breeding there are many factors causing error in breeder selection, yard, honey crop and management some of the biggest.  Therefore, heritable differences are so hard to detect. Low heritability makes decision making even harder and possibilities for error even bigger.  But to make the right decisions we need to know: Are the differences heritable or not? This is often done by comparing one sister group of queens to another sister group. In one sister group all queens have the same (possible breeder) mother.

Integrated Pest Management, IPM, in varroa mite control is fighting against this basic rule of equal management.

Breeding is a numbers game, and every time we treat some part of our hives, we get smaller groups of hives which can be compared with each other.  Example: Beekeeper has 200 hives to compare in the beginning of his breeding efforts. That is a pretty good number to make comparisons.  He treats 50% of his hives annually. After three years he has 8 groups, 25 hives each. After 4 years he has 16 groups 12,5 hives each etc. Hives must be compared and selected within these groups.  When making breeder queen selection, sister groups must be compared to other sister groups. This is the only way to ensure the differences are inheritable.  In such a small group it is very hard to make any right decisions, because sister groups are not big enough or they are non-existent.

Konferenssi Itävallassa

Huhtikuun 7. ja 8. päivänä pidetään Itävallassa Euroopan ensimmäinen kansainvälinen konferenssi, jonka aiheena on mehiläishoito ilman varroan torjuntaa.

Minulla on kunnia olla yksi puhujista.

Osa esitelmistä on englannin kielellä. Saksan kielellä pidettäviä luentoja ei todennäköisesti käännetä englanniksi.







Tapaus Terje Reinertsen

Historian lehti on kääntynyt. Skeptikkojen olisi syytä höristää korviaan ja tarkistaa kantojaan.  Tähän mennessä on valitettavasti ollut niin, että jos joku on väittänyt hoitavansa mehiläisiä ilman torjuntoja ja että kaikki sujuu hyvin, on nuo väitteet ollut helppo sivuuttaa joutavanpäiväisenä huuhaana.  Mitään tieteellistä todistusaineistoa ei ole ollut kenelläkään. Ei ennen syksyä 2017.

Tietääkseni ensimmäisen kerran on julkaistu tutkimus, jossa tieteellisellä tutkimuksella todistetaan, että mehiläishoitajan, joka väittää selviävänsä ilman varroapunkin torjuntoja ja mehiläiset siitä huolimatta voivat ja tuottavat hyvin, puheissa on perää.  Kyseessä on tutkimus, jonka ovat tehneet Melissa Oddie, Björn Dahle ja Peter Neumann Terje Reinertsenin mehiläisistä Norjassa.


Reinertsenin tarina alkaa 1990 -luvun puolella. Kun punkki tuli hänen pesiinsä, hän aloitti torjunnat muurahaishapolla. Tulokset olivat kuitenkin huonoja. Hetken asiaa tuumailtuaan hän päätti, että ei torju mitenkään.   Oli vuosi 1997.

Ensin alkuun oli vaikeuksia ja pesiä kuoli, mutta Terje ei lannistunut. Hän kehitti idean muurahaisten käytöstä jalostusvalinnan nopeuttamiseksi: hän laittoi mehiläisten päälle muurahaisia ja seurasi mitä tapahtui.  Toiset pesät suhtautuivat muurahaisiin välinpitämättömästi, toiset vihamielisesti. Terje päätteli, että vihamielisesti muurahaisiin suhtautuvat mehiläiset suhtautuvat vihamielisesti myös varroapunkkeja kohtaan. Hän myös seurasi pesien punkkimääriä ja kasvatti emoja pienimmän punkkimäärän pesistä.

Nyt ollaan tilanteessa, että jo 10 vuoden ajan hänen talvitappionsa ovat olleet alle alueen keskiarvon. Pesät ovat vahvoja ja tuottavat hyvin. Asian hyvin tunteva norjalaislähde kommentoi, että Terjen mehiläiset eivät ole ihan niitä kaikkein lauhkeimpia, mutta kuitenkin helposti hoidettavissa.  Alkuperäinen mehiläiskanta oli buckfast, mutta uusien emojen pariutumiset ovat tapahtuneet vapaasti. Hänen tarhansa eivät ole eristyksissä, vaan naapurihoitajiakin löytyy. Ilmeisesti hänen on kuitenkin onnistunut jossain määrin hallita emojen pariutumisia. Kennokoko on ollut 5,1mm.

Kaikkia välivaiheita en vielä tunne, mutta olen sopinut vierailusta hänen luonaan ensi kesänä.

Tutkimuksista voi ja pitää esittää kritiikkiä. Oma kritiikkini kohdistuu varroankestävyyden syiden arviointiin.

VSH eli Varroa Sensitive Hygiene, punkkien valikoiva poistamiskyky, on yksi keskeisimmistä löydetyistä mekanismeista varroaa kestävillä mehiläisillä. Myös tämä ominaisuus tutkittiin Terjen mehiläisistä. He käyttivät kuitenkin VSH ominaisuuden tutkimisessa menetelmää, joka ei ole yleisimmin käytössä oleva ja joka antaa mahdollisuuden virhepäätelmiin.  He valokuvasivat tutkittavan sikiökehän juuri kennojen peittämisen jälkeen ja uudestaan vähän ennen mehiläisten kuoriutumista, n. 10 vrk myöhemmin. Valokuvista he tutkivat, kuinka monta peittosikiötä oli tuona aikana tullut poistetuksi.  Poistettujen sikiöiden määrän he suhteuttivat tiedettyyn saastunta-asteeseen ja näistä päätyivät tulokseen, että mitään normaalista poikkeavaa VSH ominaisuutta ei Terjen pesissä ole.   Tämä mainittu mittaustapa ei kuitenkaan ota huomioon, että tuona 10 vrk aikana mehiläiset ovat voineet avata ja taas uudelleen sulkea kennoja. Punkin saastuttamien kennojen avaaminen ja uudelleen sulkeminen on hyvin tiedossa oleva VSH mehiläisten ominaisuus.

Toinen kritiikkini kohdistuu avosikiöistä erittyneiden kemikaalien mahdollisiin vaikutuksiin. Kumpaakin tutkimusryhmään, Terjen mehiläisille ja kontrolliryhmälle, annettiin (myöhemmin tutkimuksissa käytettäviksi) 2 punkin vahvasti saastuttamaa peittosikiökehää punkeille herkistä pesistä keskelle sikiöalaa. Muut sikiökehät olivat kunkin pesän omia.  Koska tutkimuksen kohteena olevat sikiöt olivat geneettisesti samoja molemmissa ryhmissä, heidän päätelmänsä oli: “Since only susceptible donor brood was used for our experiments in both surviving and susceptible host colonies, any traits of immature bees can safely be excluded to explain our data. For example, changes in brood volatiles (Nazzi & Le Conte, 2016) are not a factor in the results obtained. “ He siis päättelivät, että sikiöistä erittyvät aineet eivät voi olla havaitun kestävyyden syynä.

Eikö voida ajatella, että Terjen pesän omat kestävät avosikiöt, 2:n tutkimuksen kohteena olevan sikiökakun vieressä molemmin puolin, ovat erittäneet jotain ainetta, joka on stimuloinut mehiläisten putsausviettiä?

Tämä kritiikki kohdistuu siis vain päätelmiin havaitun kestävyyden syistä. Se ei poista sitä tosiasiaa, että Terjen mehiläisissä punkkien lisääntyminen oli pienentynyt n. 30%, juuri saman verran kuin muissakin kestävien mehiläisten tapauksissa (Gotlanti ja Avignon).


Terjen tapaus on loistava esimerkki meille kaikille. Jos haluaa kestäviä mehiläisiä, torjunnat kannattaa lopettaa, mutta pitää myös varautua n. 10 vuoden urakkaan.

Terjen mehiläiset ovat sellaisia, joita kukaan ei tähän mennessä ole uskonut olevankaan. Varroaa kestäviä, hyvin tuottavia, vahvoja ja mikä ihmeellisintä, aikaansaatu vapaalla parituksella, ilman eristystä, africanisoituneita mehiläisiä tai ulkopuolista apua.

Meidän mainos slogan ”Best bees without treatment”, eli ” (Saamme) parhaat mehiläiset jättämällä torjunnat pois”, on tullut tieteellisesti todistetuksi.

Uudet nettisivut valmistumassa

Tämä blogi tullaan linkittämään uusiin nettisivuihini ensi kevääseen mennessä.

Kuva vuodelta 1987. Mitsubishi Canter ylikuumeni Uuden-Seelannin vuoristoisilla teillä kolmen tonnin hunajalastissa. No otimme valokuvan sen kunniaksi. Vasemmalta Kevin Murray, Alan Murray ja Juhani Lundén.


Muutoksen tuulia

Tulevaisuuteen katsominen on aina vaikeata. Toinen tulevaisuuteen liittyvä vanha totuus on, että muutoksen nopeus on alussa hitaampi kuin monet luulivat, mutta loppua kohti muutoksen suuruus yllättää kaikki.

Näin tullee tapahtumaan myös siirtymisessä varroaa kestävien mehiläisten hoitoon.

Pientä edistymistä tapahtuu monella rintamalla. Mehiläishoitajien tietoisuus asiasta paranee hitaasti. Aluksi varroaa kestäviin mehiläisiin ei uskonut kukaan. Ei ainakaan meidän elinaikana, sanottiin, tänään aika harva kehtaa väittää että sellaisia ei ole olemassa.  Aloittavat uudet hoitajat ovat nykyään erittäin valveutuneita, heille luonnonmukaisuus on iso arvo. He voivat kuvitella tinkivänsä hunajasadon määrässä, jos vastapainona on paremmin punkkia kestävä mehiläinen. Tällaiseen ajatteluun liittyy yleisempi tietoisuuden lisääntyminen maapallomme resurssien niukkuudesta. Emme voi kaikki saada kaikkea, itse asiassa olisi pitkällä tähtäimellä parempi jos kaikki saisimmekin tästä päivästä alkaen paljon vähemmän.

Tutkijat ja jalostajat alkavat vähitellen saada paremman kuvan siitä, mihin mehiläisten varroan kesto perustuu. 15 vuotta sitten oli vain arvauksia. Esimerkiksi europanlaajuisessa BeeBreed -jalostusohjelmassa varroankestävyyden painoarvo jalostusindeksin laskennassa on jo pitkään ollut 40%, kun esimerkiksi hunajasadon painoarvo on 15%. Nyt työn alla on jo varroan keston takana olevien geenimuutoksien etsiminen. Onkin jo löydetty useita SNP (= Single Nucleotide Polymorphism) kohtia eli ”snippejä”, joiden arvellaan vaikuttavan kestävyyden lisääntymiseen.  Tulevaisuudessa voitaneen tehdä nopeita ja edullisia geenitestejä joiden avulla punkkia kestävät kannat voidaan helpommin löytää. Tämä on joidenkin ominaisuuksien osalta jo arkipäivää muussa kotieläinjalostuksessa.

Isot mehiläisalan yritykset alkavat myös herätä, yhdessä mehiläishoitajien tietoisuuden kasvamisen kanssa. Vielä ei olla niin pitkällä, että hunajaa ostava asiakas kysyisi tuottajalta hänen varroan torjuntaan käyttämiään menetelmiä.  Ei olla edes niin pitkällä, että emoja ostava pientuottaja haluaisi ostaa punkkia kestäviä mehiläisiä. Isoja mehiläishoitajia, olivat he sitten hunajantuottajia, emonkasvattajia tai pakettimehiläisten tuottajia, motivoi alkuvaiheessa mahdollisuus saada paremmin varroaa kestävää kantaa. Pienikin muutos parempaan voi tarkoittaa isoa työn ja rahan säästöä. Tähän riittää esim. se, jos uusi mehiläiskanta on sen verran kestävämpää, että toukokuussa ei tarvitse tehdä varroan torjunnan toimenpiteitä, vaan ne voi lykätä syksyyn, jolloin niitä muutenkin tehdään.

On hyvä, että Euroopassakin on jo ehkä puolentusinaa sellaista varroankeston parissa työskentelevää mehiläisjalostajaa, että vaikka yllä mainitut muutoksen tuulet tyyntyisivät kokonaan,  he vain jatkaisivat puurtamista unelmansa parissa.  Intohimo on maailmaa muuttava voima.

Tulevaisuus näyttää mistä tuuli eniten käy.






Oksaalihappo menettää tehoaan?

Aika ajoin ryöpsähtää keskustelua oksaalihapon vaikutuksista ja tehosta. Tässä muutamia viimeksi kuulemiani:

Tutkimuksen tulos oli, että Suomessa yleisin oksaalihapon käyttömuoto, tiputus sokeriliuoksessa, pitäisi lopettaa mehiläisille vahingollisena.

Lainaus:”Professor Francis Ratnieks, head of LASI, says that beekeepers should cease using the other two methods (”trickling” and ”spraying”, in which a solution of oxalic acid is used) as they are harmful to the bees and less effective at killing Varroa.”

Beesource nimisellä amerikkalaisella mehiläishoidon keskustelupalstalla on nimimerkki JohnBruceLeonard Sardiniasta esittänyt huolestuneita kommentteja oksaalihapon tehosta. John on aloittelija, mutta hän on kuullut useammilta ammattimaisilta hoitajilta, että jokin on muuttunut. Oksaalihappo ei heidän mielestään tehoa enää niin kuin ennen.

Samanlaisesta asiasta sain tässä hiljan puhelun Keski-Suomesta. Vaikuttaa siltä, että tunnollisillakaan torjuntatoimilla ei aina saada riittävää tehoa.

Jos muistan oikein, niin oksaalihapon tiputuskäsittely kehitettiin juuri Italiassa ja laajamittainen käyttö alkoi ensimmäisenä Euroopassa Italiassa ja Suomessa. Sattumaa?